Tiikeri

Uutiset

Takaisin uutisiin

16

Kesäkuu
2017
Lämärit ja TIHC pelaajasopimuksia kaudelle 2017 – 2018

Lämärit ja TIHC sopimuksiin Taavi Kallion ja Jere Palorannan kanssa

Taavi Kallio on vuonna 1998 syntynyt Kallion perheen kuopus, joka teki viime kaudella vahvan sisääntulon IHC:n edustusjoukkueeseen. Viime kaudella 18 peliin syntyi 15 tehopistettä, joka on varsin loistava suoritus nuorelta pelimieheltä. Aikaisempina kausina Taavi on ollut todella tehokas pelaaja Tiikereiden eri juniorijoukkueissa ja toissa kaudella A-junioreiden Suomi-sarjassa syntyikin lähes 40 pistettä 21 otteluun.

Toinen sopimuksen tehnyt pelaaja on Jere Paloranta, joka on syntynyt vuonna 1999. Viime kaudella Jere teki debyyttinsä Kemin Lämäreiden edustusjoukkueessa. Pelejä miesten II-divisioonassa kertyi 13 kappaletta ja näissä peleissä syntyi kaksi syöttöpistettä. Jere on monipuolinen pelaaja, jonka vahvuuksiin kuuluu liike ja hyvä pelikäsitys.
Lisää sopimusuutisia julkaistaan tulevana maanantaina!

Lisätietoja:

Hannele Kauppila                      Jari Ponkala
040 585 1943                              040 069 8726

Kirjoittanut
Timo Saarela